Joyce ja McEwan, taas

James Joyce - Dublinilaisia

Joyce kirjoitti "Odysseusta" ennen hienoa pikkuproosaa. "Dublinilaisia" on liuta veikeitä irlantilaisnovelleja. Lyhyiden tarinoiden kertojana Joyce on aivan Hemingwayn luokkaa. Hän tekee hienoja tulkintoja maailmasta pienten yksityiskohtien välityksellä, sortumatta sentimentaalisuuteen tai romantisointeihin, ollen kuitenkin hyvin ihmisläheinen ja koskettava.

Ian McEwan - Ikuinen rakkaus

Luin tämän viime yönä. McEwan kyllä toistaa itseään paljon. "Ikuisessa rakkaudessa" on (yllätys, yllätys!) kylmän rationaalinen miespäähenkilö ja tunteikas nainen, joiden välinen suhde alkaa rakoilla kuumailmapallo-onnettomuuden seurauksena. Sen jälkeen menestyvää tiedejournalistiamiestä alkaa vainota mielisairas nuorukainen, jonka hän on kohdannut onnettomuuspaikalla. Kammottava tragedia paljastuu vähitellen.

Sukupolvensa tunnustetuin brittikirjailija ei taaskaan petä. Lukijaa odottaa aimo annos seksiä, ylianalyyttistä kerrontaa ja hurmoksellista autoilua. Taas juoni kulkee eteenpäin vakuuttavalla vauhdilla, mutta vauhdin lisäksi siitä ei muistoksi muuta jää. Miksi jokaisessa McEwanin kirjassa pitää olla henkilöinä historian- ja/tai kirjallisuudentutkijoita? En voi olla ajattelematta, että McEwan on fiksoitunut, keski-ikäinen ja huonohampainen britti, joka pyörittää samaa uneksimaansa fantasiaa luupilla ja nauraa matkallaan pankkiin, kun ihmiset ostavat uudestaan ja uudestaan saman tarinan eri paketissa.

"Ikuinen rakkaus" on tarkoitettu nautittavaksi Diogenes Koiran ja muiden kyynikoiden seurassa.