torstai 16. kesäkuuta 2011

Yövartio

Sarah Waters: Yövartio, haaste 1/5

Tiesin Sarah Watersista ja Yövartiosta vain sen, mitä tässä oli niistä kirjoitettu. Luin G:n jutun aikoinaan, mutten muistanut kuin kirjailijan nimen. Luettuani Yövartion, luin G:n arvion uudelleen. Tein juuri samat jutut kuin veljeni: luettuani kirjan loppuun, minun oli palattava alkuun, kun en muistanut, minkälainen rooli Kaylla oli vuonna 1947 ja miten Duncan koki vankilan jälkeisen elämänsä.

Onneksi en lukenut Pateliuksen arviota juuri ennen Yövartioon tarttumista, sehän olisi paljastanut osan juonesta. Nuharupi on täynnä spoilerikamaa, se täytyy muistaa. Halusin aloittaa Yövartion lukemisen puhtaalta pöydältä. Siksi en lukenut kirjan kansilehtiä kuin vasta siinä vaiheessa, kun olin jo muutaman sata sivua kirjaa työstänyt eteenpäin. Tällöin kävin myös Wikipediassa, jossa otin selvää siitä, minkälainen nainen Sarah Waters on. Yllätyksenä ei tullut, että hän on lesbo. Jane Austen kirjoitti Englannin maaseudun seurapiireistä, koska se oli ala, jonka hän tiesi parhaiten. Samoin tekee Sarah Waters. According to Wikipedia:
The work for her PhD dissertation, ('Wolfskins and togas : lesbian and gay historical fictions, 1870 to the present' - available as a free download from the British Library's ETHOS service,[4] served as inspiration and material for future books. As part of her research, she read 19th-century pornography, in which she came across the title of her first book, Tipping the Velvet.[5]

Äh, Patelius on sanonut suurin piirtein kaiken, mitä kirjasta voi sanoa. Olin innoissani siitä, että vihdoin kuvausta siitä, mitä naiset tekivät, kun miehet olivat rintamalla. Sotakirja, jossa ei olla sotatantereella. Kuinka virkistävää! Etenkin sen jälkeen, kun mister Tolstoi retuutti minua mukanaan taistelussa jos toisessakin.

Waters tuo mieleeni tällä hetkellä Nuharuven kuumimman perunan (arvioiden määrän perusteella), Ian McEwanin. Molemmat kuvailevat arkisia tapahtumia yksityiskohtaisesti ja havainnoivia kielikuvia käyttäen:"pyjama laskeutui hänen käsistään kuin elohopeavirta".

Helkkari.

Tällaisten kirjailijoiden tuotoksia lukiessa tekee itsekin mieli ryhtyä kirjailijaksi. Sillä he osaavat ilmaista asiat niin helposti, ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Vaan enpä ikinä pystyisi tuottamaan samanlaista tekstiä kuin Sarah Waters. Se näyttää helpolta, mutta siihen harmittavan harva kykenee.

Oli ilo tutustua tämän naiskirjailijan tuotantoon. Toivoisin, että sitä löytyisi enemmän suomennettuna kuin vain kaksi kirjaa. Giljain veti oikeasta narusta, kun suositteli minulle tätä. Odotan, milloin hän tohtii aloittaa haasteen.. Itse pidän yhden kirjan verran paussia, ennen kuin hyppään seuraavaan haastekirjaan.

3 kommenttia:

Otto K. kirjoitti...

Mää kuules luen jo Brönttee.

Sarka kirjoitti...

Siitä lähtee ;D;D;D;D;DD;D;D;D

Maltan tuskin odottaa Nuhikseen arviota.

Lukutoukka kirjoitti...

Watersilta on suomennettu kolme kirjaa, Silmänkääntäjä, Yövartio ja tämä Vieras kartanossa.

Kaksi jälkimmäistä kuuluvat Keltaiseen kirjastoon, mutta ensimmäisenä suomennettu Silmänkääntäjä ei. Siitä on muuten tehty Suomessakin televisiossa nähty BBC:n minisarja Fingersmith.