lauantai 4. kesäkuuta 2011

Mylly joen rannalla

Siirryin sujuvasti ranskalaisesta romantiikasta englantilaiseen realismiin. Kermakakusta kuivakakkuun, tässä tapauksessa erittäin kuivaan kuivakakkuun, sillä Mylly joen rannalla oli melko kuivakkaa ja puisevaa lukuunottamatta kirjan viimeistä neljännestä. Mutta ennen kuin tuon enempää menen itse kirjaan, kerron vähän George Eliotista, joka on opuksen kirjoittanut.

Georg Eliot oli taitelijanimi, koska jos naiskirjailija halusi 1800-luvun Englannissa olla vakavastiotettava kirjailija, hänen kannatti kirjoittaa miehen nimellä. Mary Ann Evans oli Eliotin oikea nimi. Hän syntyi 1819 ja kuoli 1880. Hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin 1859 ja toinen, Mylly joen rannalla 1860. Eliotin kuuluisin teos on ilmeisesti Middlemarch, joka oli myyntimenestys heti ilmestyttyään 1871-72.

Mylly joen rannalla-kirjan päähenkilönä on Maggie, jonka elämää seurataan 9-vuotiaasta 19-vuotiaaksi asti. Maggien lisäksi suuressa roolissa ovat hänen veljensä, Tom, sekä hänen vanhempansa ja lähisukunsa. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy Maggien lapsuuteen ja hänen sukunsa edesottamuksiin. Meinasin kyllä repiä hiuksia päästäni ensimmäiset 300 sivua, niin raivostuttavia Maggien tädit olivat. Ensimmäinen osa oli varsin puisevaa ja koska kyseessä realismin ihanteiden teos, keskeisiä henkilöitä kohtaa kurjuus, josta sitten mässäillään. Toisessa osassa Maggie on kasvanut aikuiseksi ja mukaan astuvat tietysti suhdekuviot. Niiden ansiosta juoni tiivistyy, mikä lisäsi lukunautintoa.

Eliot eli itse kaksi vuosikymmentä avoliittomaisessa suhteessa, mikä viktoriaanisessa Englannissa oli erittäin paheksuttavaa. Huolimatta omasta - sanoisinko modernista - suhteestaan, Eliot kirjoitti Maggielle täysin päinvastaisen kohtalon. Maggie toimi epäitsekkäästi, vanhojen hyveiden mukaan. Kirjan loppuratkaisu oli hieman yllättävä, mutta ilmeisesti Eliot oli ajatellut, että se oli ainoa oikea vaihtoehto.

Mylly joen rannalla pääsi vauhtiin vasta noin sivulla 400, joten alusta olisi voinut jättää pois yhtä ja toista. Jälkimaku oli hieman pettynyt, mutta ei sentään ärtynyt, mikä olisi seurannut, jos kirja olisi osoittautunut täysin pannukakuksi. Jostain luin, että Eliot on merkittävämpi kirjailija kuin Jane Austen. En ole tutustunut siihen, miten Eliotin teokset ovat vaikuttaneet englantilaiseen kirjallisuuteen, koska sain kuulla koko Eliotista ensimmäisen kerran vasta, kun löysin tämän kirjan joensuulaisesta antikvariaatista. Mutta Austenin kirjallinen ulosanti uppoaa minuun paremmin kuin Eliotin, ainakin tämän Mylly joen rannalla-kirjan perusteella.

Ei kommentteja: