maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kullan kosketus

Yövartion jälkeen halusin jatkaa historiallisten romaanien lukemista. Löysin netistä jonkun sivuston, jossa oli lueteltu kyseisen genren kirjoja. Listalla oli ihan oikeitakin klassikkoja, kuten Tolstoita. Siksipä en hirveästi kyseenalaistanut, kun aloin listalta valitsemaan, mitä niistä kävisin kirjastosta lainaamassa.

Mutta jo heti ensimmäisen sivun luettuani Colleen McCulloughin Kullan kosketusta, tajusin, että tämä nyt on ihan Seitsemän päivää-lehteen verrattavissa olevaa tavaraa. Aluksi koin suurta ärtymystä siitä, että McCullough oli plagioinut Don Rosan keksimän tarinan Roope Ankan nuoruusvuosista. Vai miltä tämä kuulostaa: nuori skotlantilainen köyhä poika lähtee maailmalle, raataa aluksi nälkäpalkalla, lähtee Klondikeen, jossa löytää kultaa, jonka jälkeen kiertää maapalloa tehden sijoituksia sinne sun tänne, on ylimaallisen taitava bisnesten tekijä ja lopuksi löytää Kultu Kimalluksen kaltaisen naisen, joka tässä tapauksessa tietenkin on bordellinpitäjä. Toisin sanoen McCullough on tehnyt Roope Ankan tarinasta aikuisviihdettä.

Kullan kosketus on välillä niin surrealistinen, että ihmettelen, miksei kirjailija tehnyt siitä samantien ihan puhdasta fantasiakertomusta. Esimerkiksi, ei kukaan lapsi ala puhua sujuvasti 9 kk ikäisenä. Ei 1800-luvulla 16-vuotias tyttö, joka on koko elämänsä elänyt eristyksissä ulkomaailmasta ja jolla on erittäin rajoittunut seuraelämä ja jota on kielletty lukemasta, toisin sanoen, joka on täysin sivistymätön ummikko - voinut olla niin liberaali, että olisi hyökännyt rasismia vastaan. McCulloughin kirjan henkilöt olivat liian 2000-luvulta. Hän selvästikin rakastaa historiaa, niin paljon juonen kannalta turhiakin historiallisia faktoja kirjaan oli ujutettu, mutta hän on halunnut nykyaikaistaa historiankirjoitusta laittamalla päähenkilöt ajattelemaan kuin nykyajan ihmiset. Se taas vie uskottavuutta tarinalta. Vaikka, ei tarina olisi ollut sen uskottavampi, vaikka henkilöhahmot olisivat olleet kuinka vanhoillisia tahansa. Niin älyttömiä juonikuvioita kirjaan oli sepitetty.

Ehkä Kullan kosketus olisi ollut vähemmän ärsyttävä ja enemmän mitäänsanomaton lukukokemus, jos en olisi lukenut sitä heti Yövartion jälkeen. Yövartiossa ihmiset, vaikka heille tapahtui paljon vähemmän kuin Kullan kosketuksessa, olivat paljon moniulotteisempia, paljon enemmän todellisia. McCullough yritti saada kirjansa henkilöitä elävämmiksi tunkemalla heidän elämäänsä mahdollisimman paljon traagisia tapahtumia: insestiä, perheväkivaltaa, epämiellyttäviä jörnimiskokemuksia. Mutta silti he jäivät paperinohuiksia. McCulloughin tyyliä voi kutsua myös sanalla sosiaaliporno, tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että dramaattisista tapahtumista on yritetty tehdä viihdettä, koska se on ollut helpoin tie.

Ei kommentteja: